Kyykäärmeet tontilla

Kyykäärmeet tontilla

No niin. Eli tontillamme asuu kyitä. Kuulemma saapuvat joka kevät lämmittelemään pihaan. Nyt kun vielä pihassa on sikin sokin vanhoja kettopeltejä ja muuta metalliromua, on heillä lämpöisiä auringonottopaikkoja joku nurkalla. Tähän mennessä on tapettu yksi ja yksi on karannut aitan taakse.

Elin itse siinä uskossa, että kyy on rauhoitettu, mutta tosiaan Suomi on ainut pohjoismaa jossa näin ei ole. Eli tappaminen on aivan luvallista. Kyyn voi myös keväällä ennen poikasten syntyä siirtää kauemmaksi tontista, jolloin se jää perhehommiin kyseiselle alueelle, eikä pysty palaamaan tontille. Suositeltavaa on kuljettaa kyy noin kilometrin päähän.

Kyistä on myös ihan hyötyäkin, sillä ne käyttävät ravinnokseen jyrsijöitä. Tontille onkin noussut jo myyränkekoja, joten tällä hetkellä kyillä on myös hyvin ruokaa tarjolla. Kissojen tulo tontille vähentää käärmeiden ravinnon määrää ja on luontainen keino kyykäärmeiden häätämiseksi. Meidän kolme kissaamme eivät ole vielä tontille muuttaneet, joten ehkä ihan hyvä että käärmeet hoitavat metsästyshommia tässä kevään aikana. Käärmeitä voi yrittää häätää myös esim. levittämällä tuhkaa tai etikkaa tontin reunoille. Kyyt vieroksuvat tuhkaa ja etikan tuoksu on niiden herkälle hajuaistille liian raju. Mikäli tontilla on muurahaiskekoja ei näitä kannata tuhota, sillä muurahaiset karkottavat myös käärmeitä. Perus tömistely on myös ihan toimivat karkoituskeino.

Ehkä siis annamme kyitten hommailla tontilla siinä mielessä rauhassa, että emme ala levittelemään erikseen karkoitusaineita tontille. Mutta mikäli kyyt liikkuvat alueilla jossa remppaporukka ja talkooväki liikkuu, niin kyllä lupa tappaa on annettu. Kissoille onkin sitten vastuutehtävät jo valmiina, kun saavat hoitaa tontilta sekä jyrsijät että käärmeet. Riittääköhän kolme kissaa koko alueelle..? 😉

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: