Pihan kaivaus

Nyt saatiin lopullinen voitto syreeneistä ja muista pihan valloittajista, kun kaivinkone kävi kitkemässä ne meidän puolesta. Kuinka mahtavaa! Kuukausi sitten raivatut syreenit nimittäin olivat jo nousseet polven korkoon asti ja saunan kerran raivattu ympäristö ei enää näyttänyt siltä. Samalla muotoiltiin rakennusten ympärillä oleva maa viettäväksi, jotta vesi ohjautuu jatkossa selkeämmin pois rakennuksista.

Aitan ympäristön kaivaus

Olen itse aina ollut enemmän käsisaha-ihmisiä. Käsisaha-ihminen kaataa uuden talon tontin metsän käsisahalla ja puutarhasaksilla, ja ruuvaa aina ensisijaisesti ihan vaan ruuvimeisselillä. Nyt kun tonttia ja tekemistä on koko elämäksi, niin käsisaha piirteet on pikkuhiljaa alkanukin väistymään. Raivaussahaan on muodostunut pieni rakkaussuhde ja välillä käteen tarttuu automaattisesti jo akkuporakonekin. Oon kyllä erittäin kiitollinen kaivinkoneen vierailusta, sillä nyt käsisaha-ihminen voi huoletta jättää lapion naulaan ja keskittyä vaikka ikkunoiden korjaamiseen. Siinä kun ei pahemmin edes voi koneita käyttää.

Päätalon edusta
Saunan ympäristö kaivauksen jälkeen

Jätä kommentti