Saunan lattian purku

Aurinko paistoi ja ihanat hullut ystävät tulivat vapaaehtoisesti aivan rehelliseen paskahommaan. Päivän agendana oli saunan lattian purku. Saunan betonilattia, joka oli suurimmaksi osaksi noin 5 sentin paksuinen,  lähti lähes nostamalla irti. Muutamasta kohdasta hommaa avitettiin lekalla, mutta pääsääntöisesti betonilattian purkaminen sujui helposti.  Betonipalat laitettiin sivuun odottamaan jatkokäyttöä. Ajatuksena on mahdollisimman pitkälle jatkokäyttää saunasta puretut osat ja betonilattian paloista on alustavasti suunniteltu maahan laatoitusta.

Seuraava vaihe ei sitten ollutkaan ihan niin auvoista. Äkkiseltään sitä ajattelisi, että eihän siinä nyt kauan nokka tuhise, kun niin pienen saunatilan lattiat lapioi tyhjäksi maa-aineksesta, mutta on se kyllä aikamoista hommaa. Päivän aikana kuitenkin saatiin hyvin saunaa tyhjennettyä, mutta hommaa on vielä aika lailla. Kylpyhuoneen, joka on saunan kanssa saman kokoinen, tyhjennystä ei ole vielä aloitettu eli kyllä tässä hetkeksi on taas kotikuntosali pystyssä.

Kuvasta ei niin näy, mutta tässä vaiheessa hiekkaa on kärrätty ulos jo kuutio tolkulla

Hiekkahomma oli sen verran kuluttavaa, että ehtoo käytettiin ”vähän” kevyemmissä puuhissa  tallin siivouksen parissa. Talli tyhjennettiin ja poisheitettävä tavara eroteltiin pihalle odottamaan romu-ukkoa. Talli näyttää nyt niin hyvältä! Työkalut on siististi seinällä ja nurkkaan saatiin kunnon taukonurkkaus. Kyllä nyt kelpaa hommailla!😊

Taukonurkka

 

Jätä kommentti

Vastaa